lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kuroshitsuji, 22

Kuroshitsuji, 22



Hinta: 6,20e
Tekijä: Yana Toboso
Suomentaja: Suvi Mäkelä
Kustantaja: Sangatsu Manga
Ikäsuositus: 14+
Genre: jännitys, fantasia

Kuvaus: "Hovimestarin ei ole sopivaa lähteä ennen isäntäänsä.

Sudenlaaksosta paennut hovimestari ja hänen isäntänsä etsivät
suojaa jaarlin edesmenneen isän ystävän kartanosta. Leidi
Sullivanin tappavista salaisuuksista on kiinnostunut useampikin
 taho... Kuolon enkelin silmät kostuvat, kun törmää muistoon
menneisyydestä."


Yanan jälki on kaunista ja selkeää tässäkin osassa. Myös tarina etenee hyvin, eikä suomennoksessakaan näy virheitä. Mangan alussa syvennyttiin Wolframin menneisyyteen, mikä selitti muutamia asioita, sekä oli kiinnostava. Mangan edetessä Wolfram, Sullivan, Ciel ja hänen alaisensa matkaavat Isoon Britanniaan, jossa Sullivan aikoo tavata kuningattaren. Tätä varten Sullivan joutuu opettelemaan käytös- ja ruokailutapoja.  Mangan lopussa on myös bonusluku, jossa nähdään mm. Cielin isä Vincent.
    Tämä manga Kurositsujista oli hiukan erilainen kuin muut, tästä puuttui ns. toimintaa (no alussa paossa oli kyllä). Bonusluku vei melkein puolet mangasta, eikä ollut erityisen mielenkiintoinen. Yleensä Kuroshitsuji on jännittävä, muttä tämä osa ei ollut.  Toisaalta mangassa mainittiin kuitenkin tulevasta, varsinkin sinappikaasun merkitys sodassa jäi mieleen. Saa nähdä että onnistuuko Sullivan tavoitteessaan ja näytetäänkö sotaa Kuroshitsujissa ollenkaan. Jos sotaa näytetään, mikäköhän on Sebastianin rooli siinä?

Suosittelemme mangaa niille, jotka pitävät taisteluista, kauhusta, jännityksestä, Isosta Britanniasta, viktoriaanisesta ajasta... oikeastaan kaikille jotka kestävät edes hiukan taistelua ja sen sellaista (Kuroshitsujin taistelut muuten eroavat paljon esim. Bleachistä) Kuroshitsuji on todella mielenkiintoinen ja erityisen kauniisti piirretty manga. Se on yksinkertaisesti mahtava.

Arvosana: 9-

-Satsu ja Patricia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti